maanantai 22. kesäkuuta 2009

Juhannusta

Meidän perhe on osittain vielä juhannusreissussa. Isi on jo joutunut palaamaan töihin, mutta minä ja pojat lomaillaan vielä mummolassa. Juhannuksen alkupäivät olivat kylmiä ja sateisia, mutta lauantaina ja sunnuntaina oli suorastaan hellettä. Onnistuin jopa polttamaan olkapääni, suojakertoimesta 50+ huolimatta.

Meillä olikin oikein toimintajuhannus. Mummolaan kokoontui tänä vuonna iso porukka, meitä oli enimmillään 10 hengeä (+ muutamia kissoja poikien iloksi). Jatkuvan herkuttelun vastapainoksi urheiltiin paljon. Käytiin kävelylenkeillä, pelattiin krokettia ja sulkapalloa tai sitten vaan muuten riehuttiin poikien kanssa. Miespuoliset tosin taisivat harjoittaa aika lailla penkkiurheilua, Pleikkarin sekä sotapelien parissa. Mutta kai siinäkin pulssi kiihtyy..

Isossa porukassa on aina mukavaa, kun pojillekin on paljon leikittäjiä sekä sylejä :)

Melkein kaikki kävivät myös usein uimassa, paitsi meidän perhe..hrr..vesi on vieläkin niin kylmää! Odotellaanhan vielä heinäkuuta, näin Maxkin totesi vaikka hirveästi olisi tehnyt mieli muiden perässä järveen.

Nyt ollaankin tässä kuussa oltu meilkeinpä reissussa enemmän kuin kotona. Huomenna kotiudutaan poikien kanssa ja sitten kyllä ei ihan heti lähdetä mihinkään. Ulkoillaan (toivottavasti) aurinkoisessa säässä ja odotellaan isin kesälomaa :)

Menopelit piti ottaa juhannusreissulle mukaan



Tähtipojat


Mummon suihkulähde on Fransin suosikki


Mistähän lie poika oppinut, että kamera roikkuu aina kaulassa..?


Ja pienenpi perässä..





3 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kuvia ja kivoja vaatteita pojilla!

    VastaaPoista
  2. Sinun pojat on aina niin ihanasti puettu! =)

    VastaaPoista
  3. Heh, tuli noista kamera kaulassa kuvista mieleen, että meidänkin Emil tänä aamuna kantoi vanhaa kameraa ja hoki "äiti". ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)