keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Suomea ristiin rastiin

Viikon blogitauko ja hirvittävän paljon asioita on ehtinyt tapahtua.

Viime torstaina lähdettiin siis reissuun. Ja kuten meillä yleensä, päivää ennen reissua, kamera särkyi. Tai oikeammin Frans rikkoi sen heittämällä kameran lattialle (täysillä)..ihmeen heikkoja kapistuksia.. ;)

Melko kiireellä piti käydä pakkaamisen lomassa etsimässä uusi kamera. Voin sanoa että ei paljoa hinta- ja mallivertailuja tehty! Ensimmäiseen kauppaan ja kamera mukaan..

Reissun pääpäämäärä oli siskoni valmistujaisjuhlat Helsingissä, joita on suunniteltu jo useita kuukausia. Mekot ommeltu ja pojillekin juhlavaatteet hankittu. Mutta sitten kävikin niin että suunnitelmallinen (?) siskoni päättikin muuttaa vuodeksi Australiaan ja muutto sattui juuri valmistujaisjuhlien aikaan.. Joten Helsinkiin en sitten päässytkään.

Sekä meno- että tulomatkalla olimme Lahdessa mummolassa yötä ja siinä välillä ajoimme etelään päin niin pitkälle kuin tietä riittää eli sukuloimme muutamia öitä Hangossa. Harmillisesti kelit olivat vähän viileät niin ei päästy mereen uimaan. Mutta kävimme pitkillä kävelyillä ja ihailimme ihania Villoja, tosi mahtavat maisemat!

Tässä vähän reissukuvia, lähinnä leikkipuistoista :)

Lähtiessä piti pysähtyä jo lähimmälle huoltoasemalle syömään, noin kilometri meiltä kotoa..



Frans jumppaa mummolassa

Fransin oikea 1-v synttäripäivä sattui mummolavisiitille. Max on ensimmäisenä syömässä kakkua..


Poikien suosikkipaikka mummolassa..


Hangon maisemia. Frans ajelee vaihteeksi autolla..


Max liukumäessä


Samoin Frans


Ja kiikkumassa..


Ja autoilemassa..


Iii-soo liukumäki, ja Max laski tästäkin ihan yksin :)


Max sai moottoripyörän


Tasapaino vähän hakusessa..





Reissun aikana teimme isot kaupat, möimme asuntomme..Niin, sen pari vuotta sitten remontoidun. Monet pitävät meitä varmasti hulluina, mutta haluamme muuttaa lähemmäksi keskustaa. Olemme tähän saakka asuneet joko ihan keskustassa tai ainakin pienen kävelymatkan päässä emmekä ole nyt oikein sopeutuneet tähän jynkän lähiöelämään vaikka täällä on ollutkin ihanat naapurit :) Nyt meillä ei siis ole kotia, muutto tapahtuu viimeistään 1.9., mutta minne..

Eilen ehdittiin vielä käydä neuvolassa. Frans 1 v on 77,5 cm pitkä ja painaa 10,12 kg. Pikku ressukka sai vielä kaksi piikkiä, sen normaalin 1 v rokotuksen ja lisäksi tutkimusrokoituksen. Osallistuimme siihen pneumokokkitutkimukseen.


Nyt eikun etsimään uutta kotia!

14 kommenttia:

  1. Muuttakaa tänne Päivärantaan, pyöräilymatka keskustaan ja hirveästi ihania lapsiperheitä, me muun muassa :)
    Täällä olisi NiiloIlolle yksi tosi hyvä liiketila, olen itse kytännyt sitä ja voin tulla vapaaehtoiseksi kassaneidiksi vaikka ilmaiseksi :)
    Lisäksi Cittari on tuossa tosi lähellä, (ja meillä on oma koulu jossa samassa pieni yläaste) ja aivan upeat ulkoilumahdollisuudet kun olemme ison suojelumetsän vieressä!
    Ihme kyllä hintatasokaan ei ole loikannut vielä taivaisiin Cittarin myötä vaan oman talon tai rivaripätkän saa suht edullisesti. Bussejakin menee tosi hyvin, me esimerkiksi emme ole tarvinneet autoa tähän päivään mennessä.
    Isona plussana tietty rauhallisuus, täällä ei ole humalaisia kun ei ole baaria jne.

    VastaaPoista
  2. Niin ihana tuo leijonamyssy!

    Uuuih, onnea uuden kodin etsintään!

    VastaaPoista
  3. Laura: Päiväranta kuulostaa kivalta ja varsinkin tuo liikepaikka..Mutta meillä taitaa nyt olla kriteereinä vain keskusta ja niirala :)

    VastaaPoista
  4. Todella ihanasti puettu sinulla pojat Aina <3
    Meillekkin on tulossa viellä tuo leijona myssy!

    VastaaPoista
  5. IHANA tuo me&i hattu Fransilla. Mä mietin kovasti tuota meidän Lucalle (saman ikäinen kun Frans) musta noi hatut on ihana mallisia. Mutta kutsuilla oli vaan pieni hattu niin en päässyt sovittamaan, nyt tuo olisi kyllä ihan ihan pakko saada!!

    Ja toinen asia, mistä tuollaisia mopoja saa. Meidän Max on lelulehdestä näyttänyt että tahtoo tuollaisen mutta en ole täältä Lahdesta sellaista löytänyt. Nyt meni sitten veljen vanha sininen plasto mopo rikki ja uusi mopo on ostoslistalla.. ja tuo tuollainen tietenkin.

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Blogissani olisi sinulle tunnustus :)

    Onnea asunnon etsintään :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon Annika tunnustuksesta :)

    Marika: mopo ostettiin Hangon säästöpörssistä, saa ilmeisesti muistakin halpahalleista kuten Tokmenneista, Maxi Makasiineista jne. Ei ollut edes hirmuisen kallis, vain 29€.

    VastaaPoista
  8. Olettepa te nopeita liikkeissänne:-) eikä ihme, että teidän kaunis koti möi "itse itsensä", onhan se niin hyvällä maulla ja kauniisti asuttu! Paljon onnea uuden kodin etsintään!

    Ja todella suloisia kuvia teidän pojista; värikkäissä ja ihanissa vaatteissa!

    ps. "lohduttavaa"kuulla, että tavarat saavat kyytiä muillakin..tietysti kameran rikkoutuminen ei ollut hyvä asia-mutta kotivakuutushan onneksi, korvaa edes jotain.. mä jos unohdan kaukosäätimet, puhelimen tai vaikka rikkaimurin jonnekin niin jo on pienet sormet niissä kiinni;-)nuo pienet pojat ne ovat kyllä niin ehtiväisiä..

    VastaaPoista
  9. Meidän poitsulla on myös tuollainen mopo (tosin edellisen vuoden mallia). Poitsu tykkää sillä edelleen huristella, vaikka osaa fillarillakin ajaa. meille mopo ostettiin Cittarista.

    Mä olen myös "keskusta-ihmisiä". Tykkään, että kaikki palvelut, kulkuyhteydet, yms. on lähellä. Joskus haaveilen jonnekin "korpeen" muutosta, mutta tylsistyisin varmaan alle viikossa.

    VastaaPoista
  10. Ompas toooosiiii pitkä liukumäki! :)
    Suloinen tosiaan tuo leijonamyssy. Niin ja onnea uuden kodin etsintään. :)

    VastaaPoista
  11. Hei. Kommentoin viime viikolla aiempaa kirjoitustasi, mutta en löydä enää kommenttiani enkä siis tiedä tulikohan se edes perille :)Olen lukenut blogiasi säännöllisesti jo jonkin aikaa, ja nyt vasta hoksasin että tehän astuttekin samassa kaupungissa! Me asuimme Haapaniemellä noin 10 vuotta, viimeiset pari vuotta olemme asuneet täällä n.20km keskustasta pohjoisemmassa.. Ja edelleen minulla on kova ikävä takaisin kaupunkiin, mutta miehellä ei :( Kaunis asunto teillä, ei ihme että meni nopeasti kaupaksi! Meillä on 4 poikaa iältään 9v,8v, kohta 3v ja 1v. Lastenvaatteet ovat myös minulla heikkoutena, toisena hyvä ruoka. Minulla onkin ruokablogi, jota tosin en ole ehtinyt yli vuoteen päivittämään, mutta toivottavasti syksyllä taas ehtisi paremmin (osoite sinne on riikka-t.vuodatus.net). Aurinkoista kesää, ja käyn varmasti lukemassa blogiasi edelleen useamman kerran viikossa =) T. Riikka

    VastaaPoista
  12. Riikka: kommenttisi tuli viimeksikin perille ja julkaisin sen normaalisti, mutta jostain syystä se hävisi jonnekin bittiavaruuteen..

    Teillä on varmaan vilskettä, kun on neljä poikaa ;) Teidän nuorimmat pojat ovatkin melkein samanikäisiä kuin meidän Max ja Frans :)

    VastaaPoista
  13. meidänkin pojalla on tuo meandin leijonamyssy, se on kyllä soma:) Onnea uuden asunnon etsintään, me löydettiin juuri pitkällisen etsinnän jälkeen mutta entinen on vielä myymättä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)