lauantai 4. toukokuuta 2013

Pojat reissussa

Viikko sitten meillä oli oikein superviikonloppu, lähdettiin poikien kanssa lomalle!

Torstaina matkattiin junalla kohti Helsinkiä, ja täytyy kyllä sanoa, että junassa on hauska matkustaa! Ja helppoakin jopa lasten kanssa. Meillä oli istumapaikat lastenvaunussa ja pojat leikkivät koko viisituntisen junamatkan leikkipaikalla. Eväät tietenkin oli jo syöty ennen kuin juna ehti kovimpaan pitkälle asemalta, varsinkin keksit :)


Perjantaina vietettiin tehtaanmyymäläkierrosta; Iittala, Finlayson, Pentik ja Marimekon ystävämyynti. Pojatkin viihtyivät hyvin, koska matkaa tehtiin ihan uusilla kulkuvälineillä, ratikalla ja metrolla. Ja äiti teki hyviä löytöjä, hyvin saatiin täydennystä astiakaappiin.



Lauantaina lapsimessuiltiin lasten ehdoilla, mutta tutustuin siinä sivussa myös työn puolesta muutamiin uusiin mallistoihin. Maxin päivän kohokohta oli Star Wars-hahmojen tapaaminen, katsokaahan kuvissa pojan haltioitunutta ilmettä! Frans ei lähtenyt kuvaan ”pahisten” kanssa.. Toinen suosikkikohde oli paloauto, josta pystyi laskemaan liukumäkeä. Sekä osastot, joilla pääsi pelaamaan Angry Birdsiä tai Baybladea. Rokkimuskarin osastolla pojat harjoittelivat kitaransoittoa. Yhdellä osastolla oli iso arkullinen naamiaisvaatteita, joita lapset (ja aikuisetkin) saivat kokeilla. Mukavaa puuhastelua riitti koko päiväksi ja Max totesikin joissain vaiheessa: ”Onpas täällä messuilla tosi hauskaa!
 


Sunnuntaina kävimme vielä Sea Lifessä katsomassa meduusoja, merihevosia, piraijoja, haita.. Minä pääsin myös koskettamaan merisiiliä, pojat kieltäytyivät tästä kunniasta. Merenalainen näyttely oli kyllä näkemisen arvoinen, katseltavaa ja ihmeteltävää oli paljon, poikia alkuun jopa vähän pelotti. Poikien suosikkeja olivat hait ja haamukalat, sekä yhdessä altaassa ollut merirosvon luuranko..

Merimaailman jälkeen kävimme vielä ennen kotimatkaa Linnanmäellä (se kun oli siinä sopivasti vieressä), jossa useat lasten laitteet olivat ilmaisia. Kiva paikka, mutta ihan liian kova tuuli vielä tähän aikaan vuodesta..hrr..tänne pitää palata kesemmällä.

Paljon tehtiin ja nähtiin pienessä ajassa ja kivaa oli. Pojista reissussa oli ihan supermukavaa, mutta kyllä kotiinpaluukin maistui; kaikki vanhat lelut näyttivät taas ihan uusilta ja omassa sängyssäkin nukutti tosi makoisasti.

Tänä viikonloppuna ei lähdetä mihinkään, ihan vain kotoillaan. Mukavaa viikonloppua :)

6 kommenttia:

  1. Teillä on ollut ihana reissu. Meillä ei edes viisi vuotias ole vielä junaan päässyt, mutta kovasti suunnitellaan reissua junalla johonkin - kajaaniin tai vaikka Kuopioon asti :)

    VastaaPoista
  2. mukavan oloinen reissu teillä ollut!

    tuo sealife on kyllä tosi kiva, meidänkin pojat tykkäävät käydä siellä.

    VastaaPoista
  3. Olipas teillä kiva reissu, ja täynnä toimintaa! :)

    VastaaPoista
  4. Hauska reissu teillä.

    Sea life oli meistäkin mukava paikka.

    VastaaPoista
  5. Reippait reissupoikia!

    Meillä edelleen tykätään hirmuisesti Star Warsista (se ei ilmeisesti mene ohitse ehkä ikinä,koska mieskin pitää siitä :) ). Sea Life on suosikkeja myös.

    VastaaPoista
  6. Tekin olette reissannu, me käytiin vappuna laivalla ja junalla kans mentiin ja sama reissu tehtiin vuosi sitten kans. Junassa on tosiaan helppo matkata, mekin ollaan aina viihdytty :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)