keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

MINI RODININ PYTHONIT JA UUDET ROBIN-HIUKSET








Pojilla on uudet hiukset, eilen käytiin parturissa. Meillä on päiväkodissa valokuvaus torstaina, joten siistiydyttiin vähän sitäkin varten. Ja muutenkin, hiukset olivat jo venähtäneet aivan ylipitkiksi (joka kyllä lasten hiuksissa tuntuu tapahtuvat parissa viikossa).

Parturissa käynti on (nykyään) pojista hauskaa, varsinkin jos parturi laittaa leikkauksen päälle hiuksiin vahaa ja muotoilee hiuksiin jonkin sortin irokeesin, vaikkapa vain etuhiuksiin.

Tälläkin kertaa hiuksista tuli nii-iin hienot, että parturista lähdettiin huppu päässä. Ettei vain hattu lyttää uutta upeaa kampausta. Max totesi ylpeänä ja tyytyväisenä parturille, että "Nyt minulla on hiukset kuin Robinilla!" Ja se on hieno juttu se!

Muistan vieläkin miten aikaisemmin nämä parturikeikat eivät olleet ollenkaan näin helppoja, vaan pojat uhkailtiin, lahjottiin ja kiristettiin parturin tuolin. Sitten piti vielä keksiä jotain viihdykettä hiusten leikkuun ajaksi, että päät pysyisivät edes vähän paikoillaan. Muistan kerrankin kun Max oikein itki, miten hiuksiin sattuu tämä leikkaaminen ja sen vuoksi se pitää lopettaa..

Onnistuneen parturikeikan päätteeksi sovitettiin vielä uusia kesäpaitoja, Mini Rodinin drop kolmosen käärmeitä. Vähän epäilin alkuun, pitävätkö pojat kuosia liian lapsellisena.. Mutta ei, turha huoli, paidat piti heti jättää päälle. Tarpeeksi hurjia ovat siis nämä Rodinin uudet pythonit :)

 

5 kommenttia:

  1. Hienot on hiukset, ja käärmeetkin näyttää kivoilta (yllätyksekseni) :) Millainen on mitoitus - näyttää tuotekuvissa niin ihmeellisen leveiltä ja lyhyiltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä paidat ovat vähän leveämpää mallia, mutta kyllä mallissa pituutta on ihan tarpeeksi. Leveys kuuluu siis asiaan, suunnittelijan näkemys :)

      Mini Rodinin paidosta kirahvit ovat tätä leveämpää mallia, kun taas edellisen dropin liskot ja tukaanit ovat malliltaan kapeampia.

      Poista
  2. Onko pojilla mitä kokoa paidat? Nämä taitaa olla samaa mitoitusta kuin drop 2 ananakset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maxilla on koko 128/134 ja Fransilla 116/122. Ja on tosiaan sama mitoitus kuin ananaksissa :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)